Venini

Veninin maailmankuulun lasitehtaan perustaja Paolo Venini kutsui Sarpanevan työskentelemään Venetsiaan jo 1950-luvulla. Kysyttäessä miksi hän ei tarttunut tilaisuuteen, Sarpaneva vastasi kotimaassakin olleen niin paljon työtä sotien jälkeiseen, ettei hänelle tullut mieleenkään lähteä.

Uusi kutsu esitettiin 1980-luvun lopulla. Sarpaneva matkusti Italiaan mukanaan luonnoksia ja puumalleja. Veninin lasinpuhaltajien taidot häikäisivät. Verholasitekniikalla valmistetut ”Kelot”, incalmolla aikaansaadut taide-esineet, tikkuilmalla tehdyt linnut ja taidelautaset,  sekä rehevät ”Kukinnot” – jokainen teos syntyi vaivattomasti. Sarpaneva kokeili myös hienonhienoa filigraania, ja valmisti näyttelyihin hentoisia yksittäisiä taidelaseja. Kokoelma poikkesi ilmeeltään ja väritykseltään täysin taiteilijan aiemmasta tuotannosta. Väkevät värit ja geometrinen, ajoittain ankara muotokieli olivat uutta ja erilaista Sarpanevaa.

 

kelovaasi-ja-incalmo-pullo kukinto