Vieraillessaan 1990-luvulla Paolo Veninin tyttären Laura Santillanan luona Venetsiassa, Sarpaneva huomasi sivupöydällä taidokkaasti toteutetun lasiesineen. Hän tiedusteli sen tekijää. Rva Santillana kertoi sen olevan suuri muranolainen maestro, joka on äärimmäisen taitava mutta erittäin hankala ja omapäinen. ”Hänen kanssaan on lähes mahdotonta tulla toimeen, mutta hänellä on kultaiset kädet.” Sarpaneva päätti hetimmiten löytää Signoretton. Hän oli jo jonkin aikaa suunnitellut tekevänsä vapaata lasitaidetta ja koettanut löytää sopivan maestron.
Yhteistyö Pino Signoretton kanssa oli saumatonta. Miehet ymmärsivät ja arvostivat toisiaan. Työviikkojen ajan Sarpaneva asui Venetsiassa pienessä, vaatimattomassa hotellissa Cannaregiossa, josta oli lyhyin matka vaporetolla Muranoon. Lasihytissä työt alkoivat klo 8 aamulla. Sarpanevan saapuessa lasialoitukset olivat jo valmiina ja teoksia ryhdyttiin toteuttamaan edellisenä päivänä tehtyjen suunnitelmien mukaan.
Vuosia kestänyt yhteistyö oli hedelmällistä ja innostavaa. Sarpaneva esitti uusia haasteita, jotka Signoretto verstakkoineen toteutti – joskus pienen miettimisen jälkeen. Millennium Meum -lasiveistoskokoelma oli näytteillä Suomen kansallisoopperan lämpiössä vuoden vaihteessa 1999-2000. Näyttelyn avasi tasavallan presidentti Martti Ahtisaari. Maestro Signoretto avustajineen oli läsnä kunniavieraana.
Huhtikuussa vuonna 2000 Sarpaneva palasi Muranoon viimeisen kerran. Kuin joutsenlauluna syntyneen ”Ammiana”-kokoelman yksinkertaisissa muodoissa kiteytyy vuosikymmenten harjaantuminen ja tekninen taituruus. Sarpaneva ja Signoretto ylittivät yhdessä lasinteon rajoja ja avasivat tietä tuleville lasintekijöille.
