Uuden materiaalin työstäminen vaatii perehtymistä kokeneeltakin suunnittelijalta. Sarpanevalle teräs muodosti uudenlaisen haasteen: tuotteet valmistettiin teräslevyistä. Hän oli viettänyt pitkiä aikoja valimoilla ja lasitehtailla, joissa materiaali oli sulaa ja plastista. Tuotteet valmistettiin pääosin muoteissa. Muottitekniikat sinänsä olivat usein olleet avainasemassa suunniteltaessa omaleimaista tuotantoa. Nyt oli ajateltava toisin.
Sarpaneva aloitti uuden suunnittelutyönsä – kuten hänen tapoihinsa kuului – tutustumalla tehtaan konekantaan, materiaaleihin ja tehtaan henkilöstöön. Seuraavaksi hän aloitti luonnostensa pohjalta keskustelut tehtaan teknisten kanssa: Mikä on mahdollista? Missä kulkevat materiaalin rajat? Kuinka paljon materiaali venyy ja kestää pyöristämistä? Entä pintakäsittelyt, matta – kiiltävä? Kysymykset herättivät joskus pohdintaa, kaikkiin löytyi kuitenkin ratkaisu ja suunnittelutyö pääsi vauhtiin.
Kokenut ”teräsmies” Onni Tuominen opasti Sarpanevaa. Tämä painoi mieleensä yksityiskohtia ja puolivalmiiden aihioiden muotoja. Tehtaalla valmistettiin mm. koneiden laikkoja, joissa oli – taiteilijan näkemyksen mukaan – hienot mittasuhteet. Valmiit teräsvadit ja -lautaset viimeisteltyine pintakäsittelyineen ja pehmeine lankareunoineen tuskin muistuttavat taiteilijaa inspiroinutta karua koneen osaa.
Muutamassa vuodessa syntyi laaja kokoelma talousterästä niin kotien kuin suurkeittiöidenkin tarpeisiin. Sarpaneva antoi peilikirkkaalle teräkselle pehmeän sensuellin muodon.
Varjellakseen herkästi naarmuuntuvaa metallipintaa Sarpaneva suunnitteli kahteen teräslautaseen sopivat puiset tarjoilu- ja leikkuualustat. Niiden huolella valittu puumateriaali ja viimeistellyt yksityiskohdat tekivät niistä jo sellaisenaan käytännöllisiä ja tyylikkäitä arjen esineitä. Teräslautaseen yhdistettynä lopputulos oli elegantti ja juhlava.
