Suomi-astiaston suunnittelutyö kesti viisi vuotta. Sarpaneva asui suuren osan tästä ajasta Baijerissa Selbissä, jossa Rosenthalin posliinitehtaat sijaitsevat. Lähes sata esinettä käsittävän tuotesarjan suunnittelu, kipsimallien valmistuksen valvominen ja teräskahvan liittäminen posliiniin olivat Sarpanevalle haaste, jollaisesta hän erityisesti piti. Hän työsti esineen kerrallaan. Jokainen yksityiskohta hiottiin äärimmilleen. Kompromisseja ei tehty. Kipsimalleja valmisti kaksi mallimestaria, vain toinen kelpasi Sarpanevalle. ”Herbert Schällerillä on oikeanlainen muototaju, me näemme esineet samanlaisina”, sanoi Sarpaneva tarkastellessaan valmistuvia malleja. Teräsottimen liittäminen posliiniin osoittautui teknisesti hankalaksi. Philip Rosenthal, joka johti tehtaansa tuotesuunnittelua, ei antanut periksi. ”Ongelma on ratkaistava!” Kokeita tehtiin ja tuloksia hyllytettiin. Lopulta saatiin aikaan kaikkia tyydyttävä ratkaisu. Peilikirkas teräs yhdistettynä huippulaatuiseen valkoposliiniin ja ajattomaan ”Suomi”-muotoon oli uutta ja ennen näkemätöntä.
Vuoden 1976 aikana Sakassa järjestettiin kymmenen ”Suomi”-näyttelyä. Seuraavana vuonna kokoelma nähtiin mm. Amsterdamissa, Brysselissä, Haagissa, Genevessä, Göteborgissa, Lontoossa, Luxemburgissa, Kööpenhaminassa, Malmössä, Oslossa, Milanossa, Pariisissa ja Roomassa.
”Suomi”-kokoelman näyttely Suomessa keväällä 1978 herätti keskustelua. Näyttelyssä nähtiin suunnitteluprosessin eri vaiheita, luonnoksista muotteihin ja viimeisteltyihin esineisiin. ”Minulta kysyttiin, miksi laitan ”taloustavaraa” näytteille Tuomiokirkon kryptaan, pyhään paikkaan? Siksi, että minulle työ on pyhää.”
”Suomi”-astiasto palkittiin vuonna 1976 Faenzassa Italian presidentin kultamitalilla, joka on huomattavin kunnianosoitus posliinin ja keramiikan alalla. Ammattipiireissä sitä kutsutaan ”keramiikan Nobeliksi”.
