Timo Sarpaneva toimi vuosina 1958-1965 Suomen Taideteollisuusyhdistyksen näyttelyiden arkkitehtina. Näyttelyt kiersivät mm. Aasiassa, Etelä-Amerikassa ja Euroopan metropoleissa. Sarpaneva suunnitteli paitsi esineiden sijoittelun, myös näyttelyiden rakenteet ja valaistuksen. Hän valvoi pystytystä ja toteutusta pienintä piirtoa myöten. ”Kun näyttelyitä alettiin suunnitella, tulet syttyivät! Kaikki lähtivät mukaan. Keraamikot, tekstiilitaiteilijat, huonekalusuunnittelijat – kaikki! Teollisuuslaitokset antoivat suunnitella ja valmistaa teoksia juuri näitä näyttelyitä varten. Rakenteet, valaistus – kokonaisuus oli eheä, loistelias, häikäisevä! Silloin viimeistään suomalainen design iskettiin maailman tietoisuuteen. Tämä oli pienen kansan ennen näkemätön voimannäyttö – näin pystyimme myös avaamaan markkinoita ja myymään tuotteitamme maailmalle.”