Sarpaneva-kirja (Otava)

Otavan kustantaman ”Sarpaneva”-kirjan valmistuminen vei kahdeksan vuotta. Taiteilijalle eivät kelvanneet valmiit valokuvat, kronologinen tarinankerronta eikä myöskään aikakaudelle tyypillinen vaatimattomuutta korostava kirjan ulkoasu. Hän pyrki kaikessa täydellisyyteen. Otavan voimahahmo Heikki A. Reenpää siunasi hankkeen ja kustantamon taiteilija Markku Reunanen toimi koordinaattorina. Sarpaneva sai vapaat kädet.

Tekstin kirjoittajaksi Sarpaneva oli löytänyt – tuolloin vielä melko tuntemattoman nuoren lahjakkuuden Kaj Kalinin. Työskentely hänen kanssaan oli lennokasta ja inspiroivaa. Sivistynyt ja henkevä Kalin edusti nuorta älymystöä, joka poikkesi ajan valtavirrasta. Tapaamiset järjestettiin Sarpaneva kodissa, johon Kalin saapui mukanaan usein kolme Gilda-jäätelöä. Puolisulaa herkkua lusikoidessa ja keskustelun saavuttaessa yhä korkealentoisempia tasoja lennettiin usein ”katon läpi”, kuten Kalin asian ilmaisi. Kahleeton olotila salli vapaan, luovan ajattelun.

Esineiden kokoaminen ja valokuvaaminen kesti vuosia. Sarpaneva valvoi jokaisen otoksen. Hän teki asetelmat, päätti valaistuksen ja taustat. Hyväksyi ja hylkäsi. Oman lukunsa muodosti äskettäin markkinoille tullut laser-skanneri, jonka värien erottelukykyyn Sarpaneva ei ollut tyytyväinen. Kromaliineilla ja ladotuilla tekstiliuskoilla tehtiin kirjasta täydellinen ”dummy”. Taitto-ohjelmia ei vielä tuolloin ollut. Kirjan painamisen ajaksi Sarpaneva muutti Keuruulle, jossa sijaitsivat Otavan painolaitokset. Ahlströmin valmistaman paperin ensimmäisen erän arkit venyivät painokoneessa ja värit eivät kohdistuneet arkin oikeassa yläreunassa. Sarpaneva hylkäsi koko paperierän ja valmistutti uuden. Lopulta painotyö onnistui.

Osa kirjoista sidottiin nahkakansiin ja numeroitiin. Viidessäsadassa kappaleessa on Sarpanevan omakätinen signeeraus. Kirjasta valmistui myös englannin- ja saksankielinen laitos.

 

sarpaneva-kirja3-s