Sarpaneva osallistui opiskeluaikanaan – ja myös sen jälkeen – ahkerasti erilaisiin suunnittelukilpailuihin, joita järjestettiin runsaasti sotien jälkeisessä Suomessa. Suomen Käsityön Ystävät järjesti lukuisia taidetekstiilien suunnittelukilpailuja, joissa Sarpaneva sai useita palkintoja. Riihimäen Lasitehtaan järjestämä kansainvälinen lasinsuunnittelukilpailu v. 1949 muodostui Sarpanevan uran käännekohdaksi. Lasitehdas oli kutsunut osanottajiksi mm. Arttu Brummerin, Timon läheisen opettajan. Muita kutsuttuja olivat arkkitehti Aarne Ervi, keraamikko Toini Muona, kuvanveistäjä Essi Renvall ja taiteilija Helena Tynell. Kaikki aikansa merkkihenkilöitä. Nuori Sarpaneva osallistui kilpailuun nimimerkillä ”O”. Kilpailun voitti Arttu Brummer ja Sarpaneva palkittiin hopeamitalilla. Myöhemmin hän sanoi toisen sijan tuntuneen voitolta, ensimmäinen palkinto kuului itsestään selvästi hänen opettajalleen.
Hyvä sijoittuminen kilpailussa toi Sarpanevalle kutsun saapua tapaamaan Riihimäen lasitehtaan silloista johtajaa teollisuusneuvos Roope Kolehmaista, joka johti rautaisella otteella Suomen merkittävintä lasitehdasta. Nuori taiteilija matkusti junalla Riihimäelle. Asemalla häntä odotti tehtaan musta auto kuljettajineen. Matka asemalta lasitehtaalle ei ollut pitkä. Kuljettaja jätti Sarpanevan portille. Jännittyneenä hän astui sisään ovesta. Hetken odottelun jälkeen hänet kutsuttiin johtajan pakeille. Jyhkeän pöydän takana istui kookas, tumma ja hieman synkeän näköinen hahmo. Arastellen Sarpaneva esitteli hänelle mukanaan tuomiaan luonnoksia. Neuvos nyökytteli hyväksyvästi ja tarjosi Sarpanevalle suunnittelutöitä. Tätä hän oli toivonutkin! Vihdoinkin hänellä olisi tilaisuus päästä työskentelemään kiehtovan ja moniulotteisen materiaalin parissa! Keskusteltuaan hetken Sarpaneva kysyi varovasti tulevan palkkion suuruutta, työstähän on tapana maksaa jonkinlainen korvaus. Teollisuusneuvos loi taiteilijaan pöytänsä takaa viileän katseen ja ilmoitti, ettei palkkioita makseta lainkaan. Sen sijaan he tekisivät taiteilijasta kuuluisan. Keskustelu päättyi siihen. Sarpaneva oli rutiköyhä ja tarvitsi kipeästi rahaa tullakseen toimeen. Kuuluisuudella ei vatsaa täytetty. Onnettomana asioiden saamasta käänteestä hän otti luonnoskansionsa, napitti takkinsa, kiitti ja poistui. Ulkona ei enää ollut mustaa autoa kuljettajineen. Rankkasade pieksi kuraista maantietä ja murheellista taiteilijaa tämän kulkiessa kohti rautatieasemaa, joka tällä kertaa tuntui olevan valovuosien päässä.