1951
Sarpaneva muisteli huumorilla ensiesiintymistään Milanon Triennalessa v. 1951. ”Se oli helvetin hieno pannumyssy, kukonpää. Minä sen piirsin ja äitini ompeli. Kirjaili vielä kalliilla silkkilangoilla.” Timo oli samana vuonna voittanut ensimmäisen palkinnon Suomen Käsityön Ystävien julistamassa ”Pannumyssyn sommittelukilpailussa”. Hänen Pentti veljensä oli tullut kolmanneksi, mutta Timolle oli myönnetty myös neljäs sija. Menestyksensä innoittamana hän osallistui Milanon Triennaleen ”Kukko”-pannumyssyllään, jonka käyttötarkoitus ei italialaisille auennut. Isäntien kyseltyä teoksen käyttötarkoitusta näyttelyn arkkitehtina toiminut Tapio Wirkkala vetäisi pannumyssyn päähänsä ja ilmoitti sen olevan suomalainen karnevaalihattu. ”Kukko”-pannumyssy palkittiin ”suomalaisena karnevaalihattuna” hopeamitalilla.
1954
Milanon Triennale 1954 avasi Sarpanevalle tien kansainväliseen menestykseen. Hän oli kehittänyt yhdessä Iittalan lasitehtaan osaajien kanssa edelleen jo 1880-luvulla käytettyä nk. höyrypuhallusmenetelmää ja luonut kokoelman teknisesti ja taiteellisesti ennen näkemättömiä teoksia. Useat kokoelman teokset ovat tänä päivänä keräilijöiden havittelemia harvinaisuuksia, joista maksetaan huomattavia summia kansainvälisissä huutokaupoissa. Tällainen on mm. ”Kajakki”, joka mainitaan Guinnesin ennätyskirjassa 1991 maailman kalleimpana modernin taiteen lasiteoksena.
1957
Suomalaisen designin voittokulku jatkui vuoden 1957 Milanon Triennalessa. Näyttelyssä esiteltiin yhä laajemmin suomalaista osaamista. Esillä oli mm. valaisimia, tekstiilejä, huonekaluja, keramikkaa, lasia jne. ”Kaikki palkittiin”, muisteli Sarpaneva. Päätökset teki kansainvälinen jury, johon kuului kymmeniä jäseniä. Timo Sarpaneva toimi Milanon Triennalen 1957 arkkitehtina, josta hänet palkittiin Grand Prix´llä. Myös hänen suunnittelemansa nk. värireunalautaset, ”Nukkuvat linnut” ja ”Karelia”-kankaat palkittiin.
